Markkinoilla olevat pyörät voidaan luokitella materiaalin mukaan teräsvanteisiin ja kevytmetallivanteisiin, joista jokaisella on omat etunsa ja haittansa.
Teräspyörien ensisijainen etu on niiden yksinkertainen valmistusprosessi (sisältää tyypillisesti valun) ja suhteellisen alhaiset kustannukset; niillä on myös erinomainen metallin väsymisenkestävyys-, mikä tarjoaa yhdistelmän edullisuutta ja kestävyyttä. Teräsvanteilla on kuitenkin huomattavia haittoja: ne ovat epämiellyttäviä (tarjoaa vain vähän tai ei ollenkaan esteettistä vetovoimaa), raskaita (teräs on huomattavasti tiheämpää kuin alumiiniseos), niillä on korkea inertiavastus, heikosti haihduttavat lämpöä ja ovat erittäin alttiita ruosteelle. Kevytmetallivanteet ratkaisevat tehokkaasti nämä ongelmat; ne ovat kevyempiä, tarjoavat alhaisemman inertiavastuksen ja ne on valmistettu erittäin tarkasti, mikä johtaa minimaaliseen muodonmuutokseen suuren -nopeuden pyöriessä. Nämä ominaisuudet parantavat suoria{5}}ajoa ja vähentävät renkaan vierintävastusta, mikä pienentää polttoaineenkulutusta. Lisäksi seosmateriaalit johtavat lämpöä noin kolme kertaa tehokkaammin kuin teräs, mikä tarjoaa erinomaisen lämmönpoiston, joka hyödyttää ajoneuvon jarrujärjestelmää vähentämällä lämmön haalistumista renkaissa ja jarruissa. Useimmat tehtaalla{8}}asennetut kevytmetallivanteet on valmistettu alumiiniseoksesta, vaikka monet jälkimarkkinavanteet sisältävät elementtejä, kuten kromia tai titaania, tiettyjen suorituskyky- tai esteettisten vaatimusten täyttämiseksi. Kevytmetallivanteet ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia kuin teräsvanteet; näin ollen aloitus--tason ja keski{11}}ajoneuvojen joukossa teräsvanteita löytyy usein perusmalleista, kun taas kevytmetallivanteet ovat vakiona korkeammissa{12}}verhoissa.
